torstai 30. heinäkuuta 2015

                       Helppoakin helpompi ruissämpylä ohje

 

0,5 tl hiivaa
3 dl kylmää vettä
4 dl ruisjauhoja
1 dl durum jauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja 
2 tl suolaa
1 rkl siirappia 

Joukkoon voi lisätä myös seesaminsiemeniä, kuivattua nokkosta tai pähkinöitä.

Itse suosin nokkosta. 
Terveelliset sämpylät jotka uppoaa koko perheelle. 

Sekoita aineet keskenään, älä vaivaa.
Anna kohota 8-10 h.
Pyörittele sämpylät ja anna kohota vielä hetki.
Laita uuni 250 c ja uunipelti kuumenemaan.
Hivuta leivinpaperilla olevat sämpylät kuumalle pellille ja paista n 15 min.









 




torstai 9. heinäkuuta 2015

Lihapullakeittoa 

Kun lapset lomailevat ja itse pitää mennä töihin, on keitto helppo ruoka lomalaisten lämmitellä.

Lihapullakeitto on nopea tehdä ja kelpaa kaikille.

Keittelen ensin keittojuureksia sekä lihapullia.
Myöhemmin lisään joukkoon perunat ja annan kiehua loppuun.



keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Grilliin

Kesän grillikausi on parhaimmillaan. Yleensä tulee grilliin laitettua lihaa eri muodoissa tai perinteistä makkaraa. 
Kalan grillaamista olen hieman vältellyt, se kun pakkaa hajoamaan niin helposti.
Nyt päätin laittaa grilliin lohta ja kehitellä jotain meille uutta. Koska kauppareissukin oli jo tehty, piti kehitellä sitä uutta siitä mitä kaapista löytyi.

Kaapissa oli mm lohta, pekonia, appelsiiniä, raparperiä.
Hmmm aika erikoiset yhdistelmät, mutta kokeillaan. 

Lohi - pekoni yhdistelmä oli todella hyvää, samoin appelsiini sopi lohen kanssa hyvin.
Tein vartaita joissa toisiss oli lohta ja pekonia. Seuraaviin yhdistelin lohta, appelsiinilohkoja sekä raparperiä.